21.5.2021

Syyte, vaatimukset ja vastaukset Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati, että A ja B tuomitaan rangaistukseen vammantuottamuksesta. A ja B olivat työskennelleet lastenhoitajina C:n kaupungin päiväkodissa. He olivat 1.9.2016 huolimattomuudesta jättäneet riittävällä tavalla valvomatta, etteivät lasten leikki ja leikissä käytettävät välineet aiheuta vaaraa tai vahinkoa leikkiville lapsille. Tästä oli seurannut, että lapset olivat voineet laittaa noin 1,5-2 kilogramman painoisen puupölkyn kappaleen leikkipaikan ylätasanteen kaiteelle, josta se oli pudonnut noin kahden metrin matkan alas ja osunut kaiteen alapuolella istuneen, vuonna 2012 syntyneen D:n päähän ja polveen. D oli tilanteessa saanut polveen kookkaan mustelman ja lievän aivotärähdyksen, josta hänelle oli aiheutunut lievä aivovamma.

D yhtyi rangaistusvaatimukseen ja vaati, että A, B ja kaupunki velvoitetaan maksamaan hänelle vahingonkorvauksena kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta 2 850 euroa korkoineen sekä korvausta ansionmenetyksestä ja matkakuluista hänen huoltajalleen.

A ja B kiistivät syytteen ja korvausvaatimukset. He eivät olleet rikkoneet olosuhteiden edellyttämää ja heiltä vaadittua huolellisuusvelvollisuutta. Kyse oli ollut pikemmin tapaturmasta kuin tuottamukseen perustuvasta teosta.

Kaupunki kiisti korvausvaatimukset. Kyseessä oli ollut tapaturma, jota kaupungin työntekijät eivät olleet voineet kohtuudella estää.

Käräjäoikeuden tuomio 4.5.2018 nro 18/119355

Käräjäoikeus hylkäsi syytteen ja korvausvaatimukset.

Käräjäoikeus totesi, ettei varhaiskasvatuslaissa tai muualla lainsäädännössä ollut tarkemmin määritelty päiväkodissa tapahtuvien lasten pihaleikkien valvomisessa vaadittavaa huolellisuutta. Käytännössä ei voida lähteä siitä, että kaikki lapset olisivat koko ajan jonkun aikuisen valvovan silmän alla. A ja B olivat vahingon tapahtuessa olleet lähellä D:n leikkimispaikkaa, ja he olivat hetkeä aikaisemmin käyneet tarkastamassa leikin tilanteen. Päiväkodissa lapsilla ei ollut ollut yleisemmin tapana kuljettaa puunkappaleita kaiteilla tai pudottaa niitä, eivätkä A ja B olleet tapahtumahetkenä sellaista havainneet.

Käräjäoikeus katsoi, että painavilla esineillä korkealla leikkimiseen sisältyy aina jonkinasteinen vaara. Vaaran mahdollisuus ei kuitenkaan ollut ollut helposti havaittavissa, koska puunkappaleita oli ollut päiväkodin pihassa vuosikausia, eikä ollut selvitetty, että niistä aikaisemmin olisi aiheutunut vaaraa lapsille. Näillä perustein vahinkotapahtuma oli ollut tapaturma, ja syyte oli hylättävä.

Arvioidessaan D:lle aiheutuneita vammoja käräjäoikeus totesi, että puunkappale oli todennäköisesti pudotessaan osunut D:tä päähän. Putoaminen oli tapahtunut jo ylätasanteelle vievän kaiteen kohdalla ja todennäköisin putoamiskorkeus oli ollut noin 120-140 senttimetriä. Lisäksi puunkappaleen paino oli luultavasti pienempi kuin syytteessä väitetty. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella käräjäoikeus katsoi, että D:lle oli aiheutunut aivotärähdys tai hyvin lievä aivovamma, josta aiheutuneet oireet olivat olleet ohimeneviä.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Timo Lehtonen.

Turun hovioikeuden tuomio 14.10.2019 nro 19/144364

Syyttäjä ja D valittivat hovioikeuteen ja toistivat käräjäoikeudessa esittämänsä vaatimukset.

A ja B vaativat vastauksessaan, että valitukset hylätään.

Kaupunki vaati vastauksessaan, että valitukset hylätään.

Hovioikeus luki A:n ja B:n syyksi syytteen mukaisen vammantuottamuksen ja tuomitsi heidät 15 päiväsakon sakkorangaistuksiin. Lisäksi hovioikeus velvoitti A:n, B:n ja kaupungin yhteisvastuullisesti maksamaan D:lle korvausta kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta 800 euroa korkoineen sekä hänen huoltajalleen korvausta ansionmenetyksestä ja matkakuluista. A:lta ja B:ltä saatiin kuitenkin periä mainitut määrät vain, jos niitä ei saatu perityksi kaupungilta.

Hovioikeus katsoi selvitetyksi, että puunkappale oli pudonnut kaiteelta ja osunut D:tä päähän ja polveen. Tästä oli aiheutunut D:lle lievä aivovamma ja mustelma polveen.

Hovioikeus katsoi myös selvitetyksi, että A ja B olivat puunkappaleen pudotessa olleet toisaalla, ja heidän huomionsa oli ollut kiinnittynyt toisaalle. Päiväkodin pihalla oli pidemmän aikaa käytetty leikkivälineinä painavia puunkappaleita, ja tällainen leikki edellytti jo itsessään valvojalta erityistä tarkkaavaisuutta. A:n ja B:n tiedossa oli ollut, että lapset olivat leikkineet puunkappaleilla leikkitasanteella. Heidän olisi tullut ottaa huomioon se mahdollisuus, että lapset vievät puunkappaleet edelleen ylätasanteelle porraskaidetta apunaan käyttäen.

Leikkiin oli liittynyt yleisesti tiedossa ja ennakoitavissa oleva vahinkoriski. Tilanne olisi vaatinut jatkuvaa valvontaa. Valvonnan puutteen vuoksi vahinkoriski oli realisoitunut. A ja B olivat huolimattomuudellaan aiheuttaneet D:lle syytteessä kuvatut vammat. Lievä aivovamma ei ollut vähäinen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Lea Rosa Pohjola, Camilla Mäkinen ja Kirsti Avola (eri mieltä).

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Avola totesi, että päiväkodissa oli useiden vuosien ajan sallittu leikkiminen puunkappaleilla. A oli ennen puunkappaleen putoamista tarkistanut leikin ja arvioinut sen rauhalliseksi. Tässä vaiheessa puunkappaleilla oli leikitty nuotioleikkiä. A ja B olivat tämän jälkeen seuranneet leikkiä, myös silloin kun he eivät olleet olleet leikin vieressä. Heidän valvottavanaan oli ollut yhteensä yhdeksän lasta, ja he olivat poistuneet nuotioleikin välittömästä läheisyydestä, kun muut pihalla olleet lapset olivat vaatineet heidän huomiotaan. Näillä perustein A ja B eivät olleet rikkoneet huolellisuusvelvoitettaan, minkä vuoksi eri mieltä ollut hovioikeuden jäsen hyväksyi käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen.

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Tapahtuma-aikaan neljävuotias D on ollut hoidossa C:n kaupungin päiväkodissa. Hänen ollessaan päiväkodin pihalla leikkimässä lasten leikkeihin tarkoitetussa, eri tasoja käsittäneessä rakennelmassa (jäljempänä leikkitasanne) toisen lapsen kuljettama puunkappale on pudonnut leikkitasanteen kaiteelta ja osunut D:hen.

2. A ja B ovat työskennelleet päiväkodissa lastenhoitajina ja olleet tapahtumahetkellä päiväkodin pihalla valvomassa lapsia. Heidän vastuullaan on tuolloin ollut yhdeksän lasta ikävuosiltaan yhdestä neljään. Pihalla ei ole ollut muita aikuisia.

3. Syyttäjä ja asianomistaja D ovat vaatineet, että A ja B tuomitaan rangaistukseen vammantuottamuksesta sillä perustella, että he olivat huolimattomuudesta jättäneet riittävällä tavalla valvomatta, etteivät lasten leikki ja leikissä käytettävät välineet aiheuta vaaraa tai vahinkoa leikkiville lapsille. Syytteen mukaan puunkappale oli osunut D:tä päähän ja polveen. Tästä hän oli saanut vasempaan polveen kookkaan mustelman ja lievän aivotärähdyksen, josta hänelle oli aiheutunut lievä aivovamma, mitä vammoja ei voida pitää vähäisinä.

4. Käräjäoikeus on hylännyt syytteen katsoen, että kysymys oli ollut tapaturmasta. Hovioikeus on lukenut A:n ja B:n syyksi syytteen mukaisen vammantuottamuksen. Hovioikeuden mukaan lasten leikkeihin oli liittynyt yleisesti tiedossa ja ennakoitavissa oleva vahinkoriski ja tilanne olisi vaatinut jatkuvaa valvontaa. Valvonnan puutteen vuoksi vahinkoriski oli realisoitunut. Puunkappale oli pudonnut kaiteelta, ja tästä oli aiheutunut D:lle lievä aivovamma ja mustelma polveen.

5. Asiassa on Korkeimmassa oikeudessa kysymys siitä, ovatko A ja B menetelleet lasten leikkiä valvoessaan rikosvastuun perustavalla tavalla huolimattomasti.

Sovellettavat säännökset

6. Rikoslain 21 luvun 10 §:n mukaan joka huolimattomuudellaan aiheuttaa toiselle ruumiinvamman tai sairauden, joka ei ole vähäinen, on tuomittava vammantuottamuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

7. Vammantuottamusta koskevassa säännöksessä ei ole kuvattu niitä perusteita, joiden pohjalta tekijän huolimattomuutta arvioidaan. Rikoslain 3 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan tekijän menettely on huolimatonta, jos hän rikkoo olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan (tuottamus). Saman pykälän 3 momentin mukaan pikemmin tapaturmaan kuin tuottamukseen perustuvasta teosta ei rangaista.

Huolimattomuuden arviointi

8. Huolimattomuutta yleisenä rikosoikeudellisen vastuun edellytyksenä arvioidaan kulloinkin ratkaistavan tapauksen ominaispiirteitä silmälläpitäen. Koska huolimatonta on yleensä se, mikä ei ole huolellista, arvioinnin lähtökohdaksi on syytä usein ottaa se, mikä asiassa olisi ollut huolellista menettelyä. Huolellista puolestaan on sellainen menettely, mitä kyseisessä asemassa olevalta henkilöltä on vallinneissa olosuhteissa voitu edellyttää. Tämän jälkeen on ratkaistava, poikkeaako vastaajan menettely huolelliseksi katsottavasta menettelytavasta, ja jos poikkeaa, poikkeaako se siitä siinä määrin, että hänen menettelyään voidaan pitää moitittavana. Jos kysymys on pikemmin tapaturmaan perustuvasta teosta, sovellettavaksi tulee rikoslain 3 luvun 7 §:n 3 momentin rajoitussäännös.

9. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä huolellisuuden mittapuu on ratkaistavien tapausten ominaispiirteistä riippuen määritetty eri tavoin. Arvioinnin lähtökohdaksi on otettu vaadittavan huolellisuuden määrittävät oikeusnormit tai kysymyksessä olevalla alalla voimassa olevat määräykset, jos sellaisia on ollut osoitettavissa (esim. KKO 2018:90, KKO 2019:98). Myös huolellisuuden astetta täsmentävät hyväksytyt käytännöt tai tavat (KKO 1990:27) tai vastaajalle annetut ohjeet tai kehotukset (esim. KKO 2012:56, KKO 2014:41, KKO 2015:95) voivat olla asiassa merkityksellisiä. Huomioon on otettava myös se, että vahinkojen estäminen ja ennakointi voi olla keskeinen osa työtehtäviä. Arvioinnissa on lisäksi huomioitava se, että jotkut, kuten esimerkiksi lapset, saattavat käyttäytyä yllättävästi ja ennakoimattomasti. Huolellisuuden mittapuu voidaan soveltuvien normien tai määräysten puuttuessa asettaa myös tapauskohtaisesti arvioimalla eri toimintavaihtoehtojen etuja ja riskejä sekä vertailemalla tehtyjä valintoja siihen, miten huolellinen henkilö vastaavassa tilanteessa toimisi (KKO 2007:62, kohta 4). Noudatettu menettelytapa voi myös olla itsessään niin riskialtis, että huolellista olisi ollut kokonaan pidättyä menettelystä.

10. Edellä mainitussa riskinarvioinnissa on puolestaan merkitystä tosiasiallisilla toimintavaihtoehdoilla sekä vahinkoseuraamuksen todennäköisyydellä ja vakavuudella. Valitun menettelytavan tai toimintamallin riskejä on pyrittävä arvioimaan teonhetkisestä näkökulmasta ja tuolloin saatavilla olleen tiedon valossa. Kun rikosoikeudellista huolimattomuutta arvioidaan useimmiten vahinkoseuraamuksen mahdollisuuden toteuduttua, huomioon on otettava sekin, että jälkikäteisarvostelussa vahinkoseuraamus voi näyttäytyä todennäköisempänä kuin se tapahtuma-aikana objektiivisesti arvioiden oli.

11. Lievää huolimattomuutta ei ole rajattu rangaistusvastuun ulkopuolelle. Kuitenkin vähäinen huolimattomuus ei ole käytännössä vältettävissä edes normaalisti huolelliselle henkilölle (HE 44/2002 vp s. 91). Edellä viitattu rikoslain 3 luvun 7 §:n 3 momentin sanamuoto osoittaakin, ettei huolimattomuusvastuuta riitä perustamaan vielä se, että vastaaja olisi voinut toimia tilanteessa huolellisemminkin. Rajanvedossa rangaistavan huolimattomuuden ja tapaturman välillä on muiden teon moitittavuutta osoittavien seikkojen ohella usein kiinnitetty huomiota erityisesti vahinkoriskin todennäköisyyteen. Esimerkiksi ratkaisussa KKO 2007:62 (kohta 20) ratkaiseva merkitys rajanvedossa oli sillä, oliko jään putoaminen katolta ja siitä aiheutunut ohikulkijan kuolema niin ennalta-arvaamatonta, ettei huolellisenkaan henkilön olisi siihen pitänyt varautua. Ratkaisussa KKO 1990:27 merkitystä oli sillä, olivatko tehdyt, tavanomaisiksi katsotut varotoimenpiteet riittävät suhteessa vahingon todennäköisyyteen ja vakavuuteen.

Riidattomat ja näytetyiksi tulleet seikat

12. Asiassa on riidatonta, että D on ollut vahinkotilanteessa niin sanotulla leikkitasanteella, jolle on päässyt päiväkodin pihatasolta portaita pitkin kiipeämällä. Leikkitasanteelta on edelleen ollut portaat pienemmälle ylätasanteelle. Ylätasanteelle vievillä portailla ja ylätasanteella on kaide, joka on korkeimmillaan noin 190 senttimetriä leikkitasanteen lattian yläpuolella. D on istunut tämän kaiteen edustalla.

13. Asiassa on selvitetty, että päiväkodin pihalla oli pidemmän aikaa ennen nyt kysymyksessä olevaa tapahtumaa käytetty leikkivälineinä erikokoisia, yhteen tai useampaan kertaan halkaistuista pölleistä syntyneitä puunkappaleita. Riidatonta on myös, että puunkappale on tapahtumapäivänä pudonnut ja osunut D:hen. Riidanalaista asiassa on se, kuinka korkealta puunkappale on pudonnut ja kuinka painava se on ollut.

14. Leikissä käytettyjen puunkappaleiden paino ja mahdollinen putoamiskorkeus ovat merkityksellisiä arvioitaessa leikin vahinkoriskiä. Asianomistaja D:n äiti E on kertonut käyneensä tapahtumaa seuranneena viikonloppuna valokuvaamassa päiväkodin pihalla ja punninneensa jokaisen pihalla olleen puunkappaleen. Kevyinkin puunkappaleista oli hänen kertomansa mukaan painanut 1,5 kilogrammaa. A on toisaalta kertonut, että puunkappaleet olivat olleet pienempiä kuin E:n ottamissa kuvissa olevat, eikä tapahtumahetkenä leikkitasanteella ollut myöskään ollut kuvista näkyviä halkaisemattomia puunkappaleita. A on vielä kertonut, että päiväkodin pihalla käy viikonloppuisin muita lapsia leikkimässä, joten mahdollista on, että kaikkein isoimmat puunkappaleet oli tuotu leikkitasanteelle tuolloin. B:n mukaan nyt kysymyksessä olevassa leikissä käytettyjä pienikokoisia puunkappaleita oli voitu viikonlopuksi viedä lukittuun leluvarastoon muiden lelujen mukana.

15. Korkein oikeus toteaa, että leikissä olleiden puunkappaleiden paino on jäänyt tarkemmin selvittämättä, mutta sen ei ole näytetty olevan syytteessä mainittu 1,5-2 kilogrammaa. A ja B ovat kertoneet leikkimässä olleiden lasten ilmoittaneen heille, että puunkappale oli pudonnut porraskaiteen keskivaiheelta. Tämä tarkoittaa, että myös putoamiskorkeus on ollut selvästi matalampi kuin syytteessä väitetty noin kaksi metriä, arviolta pikemminkin 120-140 senttimetriä leikkitasanteen lattialla istumassa olleen D:n päästä.

16. Asiassa on A:n ja B:n uskottavina pidettävillä kertomuksilla näytetty, että A on käynyt tarkistamassa leikin korkeintaan viisi minuuttia ennen vahinkotapahtumaa. Tuolloin lapset ovat leikkineet leikkitasanteella makkaran paistamista puunkappaleilla, ja leikki on ollut rauhallista. Heidän kertomuksillaan on näytetty myös, että B on tullut paikalle vain muutamia sekunteja puunkappaleen osuttua D:hen ja A hyvin pian tämän jälkeen.

Korkeimman oikeuden arviointi ja johtopäätökset

17. Väite huolimattomuudesta on syytteen teonkuvauksessa perustunut siihen, että A ja B ovat laiminlyöneet riittävästi valvoa lapsia.

18. Korkein oikeus toteaa, että A:lla ja B:llä on ollut toimeensa perustunut velvollisuus valvoa lasten leikkejä asianmukaisesti eli riittävän huolellisesti. Heidän valvontavastuunsa on koskenut hyvin pieniä lapsia, joiden käyttäytymiseen tyypillisesti liittyy ennakoimattomuutta. Vaadittavan huolellisuuden tarkempaa mittapuuta ei tässä tapauksessa voida johtaa säädännäisistä normeista. Asiassa ei ole myöskään tuotu esiin merkityksellisiä määräyksiä tai ohjeita. Huolimattomuutta on siten arvioitava pitäen lähinnä silmällä päiväkodin yleisiä käytäntöjä sekä A:n ja B:n toimintavaihtoehtoja ja niihin liittyneitä riskejä.

19. Tapahtumahetkenä A:n ja B:n valvottavana suurehkolla piha-alueella on ollut yhdeksän 1-4-vuotiasta lasta, jotka ovat leikkineet itseohjautuneesti osin pienempiin ryhmiin jakautuneina. Leikkitasanteella olleet kolme poikaa ovat olleet iältään vanhimpien lasten joukossa. A on tarkistanut leikin leikkitasanteella ja todennut sen rauhalliseksi. Tämän jälkeen A on poistunut tilanteesta selvittämään riitaa korkeintaan kymmenen metrin päähän, kuitenkin kuuloetäisyydelle.

20. B on ollut A:n poistuttua tilanteesta keinuttamassa pienimpiä eli yksivuotiaita lapsia hieman lähempänä leikkitasannetta kuin A. Kummallakaan ei ole ollut suoraa näköyhteyttä siihen kohtaan leikkitasannetta, jossa D on ollut. B on kuitenkin välillä ottanut muutaman askeleen taaksepäin ja katsahtanut tilanteeseen. Tilanne on jatkunut tällaisena korkeintaan viiden minuutin ajan siihen asti, että puunkappale on osunut D:hen.

21. Lasten turvallisuuden valvominen on ollut A:n ja B:n työtehtävä. Huolellisuusvelvollisuutta on korostanut se, että lapset ovat olleet ikänsä puolesta pieniä. A:n ja B:n vastuulla on kuitenkin ollut yhdeksän lasta, ja selvää on, että he eivät tästä ja pihaleikkien luonteesta johtuen ole voineet eikä heidän ole tarvinnutkaan olla koko ajan jokaisen lapsen vieressä.

22. Puunkappaleilla leikkimisen on selvitetty olleen päiväkodissa jo vuosia noudatettu käytäntö. Puunkappaleilla oli A:n ja B:n uskottavina pidettävien kertomusten perusteella aikaisemminkin leikitty myös leikkitasanteella. Nyt kysymyksessä olevassa tilanteessa lapset ovat itse valinneet leikin ja kehitelleet sitä itse eteenpäin. Tällaisen leikin sallimisen sinänsä ei ole väitettykään olleen huolimatonta. Kysymys on siten siitä, olisiko A:n ja B:n täytynyt valvoa leikkiä tiiviimmin. Todennäköistä on, että näin menettelemällä he olisivat estäneet vahinkoseuraamuksen syntymisen.

23. Valitun toimintavaihtoehdon riskejä arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota muun muassa juuri kyseisen vahinkoseuraamuksen todennäköisyyteen ja vakavuuteen. Vahingon aiheutuminen on tässä tapauksessa edellyttänyt sitä, että lapset ovat yhtäkkiä keskeyttäneet itse kehittämänsä leikin ja alkaneet kuljettaa puunkappaleita kaiteella. Edellytyksenä on ollut myös, että yksi heistä on jäänyt leikkitasanteelle. Vahingon aiheutuminen on lisäksi edellyttänyt, että puunkappale on pudonnut kaiteelta juuri siitä kohdasta, jonka alapuolella tasanteelle jäänyt lapsi on ollut. Vahingon aiheutumista on siten ennalta arvioiden voitu pitää epätodennäköisenä. Tässä arviossa on merkitystä myös sillä, ettei A:lla ja B:llä ollut havaintoja siitä, että päiväkodissa lapset olisivat aikaisemmin kuljettaneet puunkappaleita kaiteilla. Ei ole myöskään selvitetty, että puunkappaleilla leikittäessä olisi aikaisemmin ylipäätään syntynyt vahinkoja.

24. Syytteen mukaan aiheutuneet vahinkoseuraukset ovat olleet lievä aivotärähdys ja kookas mustelma polveen. Edellä mainituilla perusteilla voidaan arvioida, että ainakaan tapahtunutta vakavampaa vahinkoa ei olisi varteen otettavalla todennäköisyydellä voinut syntyä. Puunkappaleilla leikkimisen sisältämää riskiä voidaan siten pitää kohtalaisen pienenä.

25. A:lla ja B:llä olisi ollut mahdollisuus toimia toisin kieltämällä leikki puunkappaleilla leikkitasanteella. Ottaen huomioon kohdissa 22 ja 23 todettu heitä ei kuitenkaan voida moittia siitä, että he eivät ole näin toimineet. Salliessaan leikin A:lla ja B:llä ei ole ollut tosiasiallista mahdollisuutta leikkitasanteen jatkuvaan valvontaan ottaen huomioon heidän vastuullaan olleet muut lapset. A ja B ovat lisäksi olleet tapahtumahetkellä leikkipaikan tuntumassa kuuloetäisyydellä, vaikka kumpikaan heistä ei juuri tapahtumahetkellä ollut sen välittömässä läheisyydessä. Korkein oikeus toteaa lisäksi, että leikkiin olisi liittynyt samankaltaiset riskit, vaikka sitä olisi leikitty maan tasolla, mistä puunkappaleen olisi voinut nostaa porraskaiteelle.

26. Arvioituaan edellä todettuja seikkoja kokonaisuutena Korkein oikeus katsoo, etteivät A ja B ole syytteessä tarkoitetussa tilanteessa mitoittaneet valvontaa rikosvastuun perustavalla tavalla riittämättömäksi. He eivät siten ole laiminlyöneet valvontavastuutaan ja toimineet huolimattomasti. Syyte ja korvausvaatimukset on sen vuoksi hylättävä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan. Syyte vammantuottamuksesta hylätään. A ja B vapautetaan heille tuomitusta rangaistuksesta sekä kaikesta korvausvelvollisuudesta, ja C:n kaupunki vapautetaan kaikesta korvausvelvollisuudesta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Jukka Sippo, Jarmo Littunen, Päivi Hirvelä ja Lena Engstrand. Esittelijä Johannes Koskenniemi.